Lieksassa antoisa keskustelu

Esitin tanssimonologini Lieksassa 10.12. Esityshän muuttaa aina hivenen muotoaan kerrasta toiseen, tällä kerralla unohdin yhden ääninauhan tyystin. Siitä huolimatta luottoteknikko Samppa Hirvonen pysyi kartalla, vaikka hän hoiti äänipuolen sokkona näkemättä minua.

Esityspaikan nimi on Kulma, hieno vanha funkkistalo ja sali oli melkein kuin psykiatripäivien esityksessä viime syksynä, hiukan pienemmässä mittakaavassa vain. Esiinnyin luonnonvaloissa, mutta sivuilla oli valaisimia, joita saatoin käyttää esityksessä hyväksi – eräälle ikkunalle panin yhden monista akryylitöitäni, joita tuhersin 2005 taideterapiassa ja kotona.

Keskustelu oli tälläkin kerralla hyvin antoisaa. Paikalla oli koko joukko mielenterveyskuntoutujia – ai miten vihaan tuota sanaa, kuten monologissakin sanon, mutten ole vielä keksinyt parempaakaan – myös nuoria ja nuorista puhuttiinkin keskustelun lomassa. Koska paikalla oli nuoria miehiä, otin puheeksi armeijaan menon ja sen tuomat paineet. Keskusteluun osallistui kaksi terapeuttia, toinen jo eläkkeelle jäänyt ja toinen nuorempi, joka työskentelee Lieksan terveyskeskuksessa. Hän on ollut joskus aiemmin Paiholan mielisairaalassa ja muistinkin hänen kasvonsa sieltä. Paikalla oli myös koko joukko maahanmuuttajia. Kännykät vähän pirisivät, mutta minua se ei häirinnyt.

Sanoin Lieksan lehden toimittajalle ja keskustelussa, että olkoon keikka startti 30-vuotistaiteilijajuhlalleni, joka on lokakuussa, tosin Kansan tanssijuhlan nimellä, kuulostaa minulle paremmin sopivalta. Lieksan lehti lähetetään minulle ja haastattelun annin voi lukea myöhemmin täältä blogista. Haastattelu oli perusteellinen, kesti lähes tunnin ja kykin vaikka missä asennoissa kuvien takia.

Nyt ollaan joulun odotuksessa. Olen vetänyt tuolisteppisessioita Honkalammen keskuslaitoksessa ja esiinnymme kohdakkoin koko laitoksen yhteisessä joulujuhlassa. Miten upeata sakkia, luovuus on kukkinut sessioissa ja hauskaa on ollut, sehän onkin yksi koko stepin päätarkoituksista, hauskanpito. Sitä myöden syntyy yhteisyyskin.

Kirjoitushommia olen myös tehnyt jonkin verran niin että on pitänyt suoranaista kiirettäkin, kun on vielä pitänyt yrittää värkätä joulupukin nuttuakin muusikko Arto Tarkkoselle lasten ja nuortenteatteri Forten gaalaan. Värkkäämisessä suureksi avuksi on ollut sukulaispoika Jouni, yhdeksänvuotias, jolla on ompelukoneen ajokortti ja joka osaa panna putoavan paininjalankin paikoilleen, on tekniikan miehiä.

Toivotan kaikille tässä iloista joulua! Tehkäähän näköisenne joulu ja marttana sanon, että komeroita ei tarvitse siivota, jos ei aio viettää jouluaan komerossa.

-Anne