En ole suinkaan lorvinut, vaikka en ole esittänytkään tanssimonologiani sitten joulukuun  Lieksassa. On ollut kaikenlaista pienempää puuhaa, mikä on pitänyt vireänä.

Yksi huippuhetkiä oli esiintyminen kansallisena veteraanipäivänä maakunnan pääjuhlassa. Puvun hommaamisessa oli ongelmansa ja kaikesta sopiminen kesti, mutta kaikki meni nappiin. Sain Pohjois-Karjalan prikaatista lomapuvun ja sovimme kansalaistoimikunnan kanssa kahden tanssin esittämisestä. Tanssin siis herkkään sävelmään Kirje isältä – rintamakirje – moderninoloista tanssia ja marssin ja stepin sekasotkua propagandasävelmään Mannerheimin linjalla.

Propagandasävelmästä neuvoteltiin, että onko se sopiva esittää nykyaikana, mutta senhän sanat ovat aivan ”miedot” verrattuna vaikkapa Äänisen aaltoihin, joka soi vaikka missä koko ajan. Tuossa tanssissa ylläni oli lomapuvun päällä pohkeeseen ulottuva kiiltävähkö takki, Mannerheimhan tunnetusti piti kiiltävästä. Vedin käden lippaan marssiessani lavalle ja lopussa loikkasin lavan ylimmälle tasanteelle tekemään kunniaa. Nimenomaan tuosta tanssista eli sen sisältämästä huumorista sain vanhoilta veteraaneilta paljon kiitosta. Ja kansalaistoimikunnan puheenjohtaja sanoi : ”Lähetä lasku kansalaisSOTAtoimikunnalle ja pyöristä lasku sataseen”, kuudestakympistä oli sovittu eli oli ihan mukava pyöristys

Olen muun ohessa pudottanut painoani aika paljon. Olen huolehtinut liikunnasta, en ole juonut alkoholia ja olen syönyt kohtuullisesti. Uimisesta, vesijuoksusta ja vesibaletista olen nauttinut eniten.

30-vuotistaiteilijajuhlaani, joka on lokakuussa, olen jonkin verran suunnitellut ja tapaamme sen tiimoilta luottoteknikkoni kanssa kesäkuun aikana. Otaksun, että tulee aika hauskat hilut, niin monta eturivin muusikkoa on lupautunut lavalle. Aion tanssia lajeja laidasta laitaan. Musiikit ovat jo selvillä ja juonnan illan itse. Ompelijalle vein materiaaleja ja yhden juhlapuvun ompelen itse isävainaani vanhasta verhosta, siitä tulee 20-30-lukujen tyylinen.

Yle-Teema haastattelee minua kohdakkoin. Tekeillä on sarja suomalaisen psykiatrian historiasta – se tulee ulos marraskuussa – ja siihen haastatellaan myös henkilöitä, jotka ovat prosessoineet omaa sairauttaan ja sinut sen kanssa ja minähän tottavie olen, esimerkiksi tanssimonogin teko oli yhtä prosessointia. Miten paljon sen takia näinkään kaikenlaisia uniakin!

Kesän mittaan tapaan myös kuvataiteilija Harri Turusen, joka arvioi akryylitöitäni, panen lokakuussa Pohjois-Karjalan keskussairaalan sairaalagalleriaan pystyyn myyntinäyttelyn. Yhdeksi viikoksi vien töitäni ja lapsuudenaikusia paljonpuhuvia piirroksiani myös näytteille Joensuun pääkirjaston Muikkusaliin ja järjestän siellä keskustelutilaisuuden mielenterveysongelmista. Sen uskon vetävän väkeä, niin suuri tuntuu vallankin omaisten keskusteluntarve olevan, sen olen esityksissä huomannut.

Nyt on ajankohtaista Helsingin Tanssifestivaali, joka alkaa 6. kesäkuuta. Tanssin rytkytystä monta tuntia päivässä… Kivaa!

Oikein mukavaa kesää kaikille!

t. Anne

Kirjoitin noin kahdessa viikossa kirjan nimeltä Kolme vuosikymmentä kaksisuuntaista mielialahäirötä – potilaan näkökulma. Kirjoittamisessa oli urakkaa, otin huomioon kahden psykiatrin ja nykyisen psykologini ja neurologiystäväni huomautuksia. Urakka paisui siksikin, että päätin liittää kirjaan osia masennuskauteni 2006-2007 päiväkirjamerkinnöistä ja niitä on todella paljon, joutui perkaamaan ja tietysti piti kirjoitusvirheetkin korjata.

Kirja ei ole tyypillinen tarinakirja, halusin tehdä niihin vissin eron. Kirjassa on pohdintaa ja lähdeluettelo, vaikka psykiatrini mielestä niitä ei tarvita, kun en kerran ole väitöskirjaa tekemässä. En kumminkaan halunnut tehdä tavanomaista kirjaa. Kaksikin kustantajaa on kirjasta kiinnostunut, mutta jos kustannussopimusta ei synny, julkaisen kirjan omakustanteena. Kirjaan tulee ladottuna noin 160-180 sivua.

Minulla on ollut aika mukavasti luppoaikaa, siksi kirjankin kirjoittaminen oli mahdollista.

Tanssimonologillani ei ole nyt tiedossa lisäesityksiä, mutta niitä ehkä tulee. Olen hakenut kahdelle festivaalille teoksellani, saa nähdä, tuleeko noista aikeista mitään. Tämän vuoden jälkeen jätän teoksen telakalle, voinhan lämmittää sen joskus uudestaan.

Huhtikuussa kansallisena veteraanipäivänä esitän juhlassa Joensuussa kaksi tanssia ja lieneekin ensimmäinen kerta, kun noissa juhlissa Suomessa on tanssiakin.

Lokakuussa on 30-vuotistaiteilijajuhlani Joensuussa Pakkahuoneella ja saattaa tulla hyvätkin hilut, muutamat eturivin täkäläiset muusikot ovat lupautuneet lavalle talkoilemaan. Tanssin juhlassa laajalla skaalalla eli kaikkia lajeja, joita olen tanssinut.

Hienoa kevään odotusta kaikille blogiani seuraaville!

-Anne

Mukava on saada niin hienoa palautetta teoksesta, kuin mitä olen saanut. On ollut erityisen antoisaa keskustella ihmisten kanssa, paitsi muuten, niin siksikin, että keskustelut aina rikastuttavat teosta jatkossa.
Lieksan Lehden kirjoittaja oli saanut suuremman pääluvun esitykselleni eli peräti 80. Iässä oli virhe alaspäin, mutta ei se mitään, ehkä näytin vasta 52-vuotiaalta.

Hyvää ja voimauttavaa Uutta Vuotta kaikille!

-Anne

Esityspaikan nimi on Kulma, hieno vanha funkkistalo ja sali oli melkein kuin psykiatripäivien esityksessä viime syksynä, hiukan pienemmässä mittakaavassa vain. Esiinnyin luonnonvaloissa, mutta sivuilla oli valaisimia, joita saatoin käyttää esityksessä hyväksi – eräälle ikkunalle panin yhden monista akryylitöitäni, joita tuhersin 2005 taideterapiassa ja kotona.

Keskustelu oli tälläkin kerralla hyvin antoisaa. Paikalla oli koko joukko mielenterveyskuntoutujia – ai miten vihaan tuota sanaa, kuten monologissakin sanon, mutten ole vielä keksinyt parempaakaan – myös nuoria ja nuorista puhuttiinkin keskustelun lomassa. Koska paikalla oli nuoria miehiä, otin puheeksi armeijaan menon ja sen tuomat paineet. Keskusteluun osallistui kaksi terapeuttia, toinen jo eläkkeelle jäänyt ja toinen nuorempi, joka työskentelee Lieksan terveyskeskuksessa. Hän on ollut joskus aiemmin Paiholan mielisairaalassa ja muistinkin hänen kasvonsa sieltä. Paikalla oli myös koko joukko maahanmuuttajia. Kännykät vähän pirisivät, mutta minua se ei häirinnyt.

Sanoin Lieksan lehden toimittajalle ja keskustelussa, että olkoon keikka startti 30-vuotistaiteilijajuhlalleni, joka on lokakuussa, tosin Kansan tanssijuhlan nimellä, kuulostaa minulle paremmin sopivalta. Lieksan lehti lähetetään minulle ja haastattelun annin voi lukea myöhemmin täältä blogista. Haastattelu oli perusteellinen, kesti lähes tunnin ja kykin vaikka missä asennoissa kuvien takia.

Nyt ollaan joulun odotuksessa. Olen vetänyt tuolisteppisessioita Honkalammen keskuslaitoksessa ja esiinnymme kohdakkoin koko laitoksen yhteisessä joulujuhlassa. Miten upeata sakkia, luovuus on kukkinut sessioissa ja hauskaa on ollut, sehän onkin yksi koko stepin päätarkoituksista, hauskanpito. Sitä myöden syntyy yhteisyyskin.

Kirjoitushommia olen myös tehnyt jonkin verran niin että on pitänyt suoranaista kiirettäkin, kun on vielä pitänyt yrittää värkätä joulupukin nuttuakin muusikko Arto Tarkkoselle lasten ja nuortenteatteri Forten gaalaan. Värkkäämisessä suureksi avuksi on ollut sukulaispoika Jouni, yhdeksänvuotias, jolla on ompelukoneen ajokortti ja joka osaa panna putoavan paininjalankin paikoilleen, on tekniikan miehiä.

Toivotan kaikille tässä iloista joulua! Tehkäähän näköisenne joulu ja marttana sanon, että komeroita ei tarvitse siivota, jos ei aio viettää jouluaan komerossa.

-Anne

Esitys on kestää n. tunnin ja se on maksuton. Esityksen jälkeen yleisöllä on mahdollisuus keskustella tanssija-koreografi Anne Turtiaisen kanssa.

Tervetuloa!

Kalju on Hattulasta kuten minäkin. Asuimme vain eri puolilla Vanajavettä. Hän oli serkkuni Arin leikkikaveri ja sitten metallityömiesaikoinaan Hämeenlinnassa serkkuni Ilpon työkaveri. Kun hain hänet ensimmäisen kerran lentokentältä Joensuuhun, tuli jutelleessa ilmi, että hänen äitinsä ja minun mummuni olivat olleet aika läheisiä tökavereita Hämeenlinnan Turkistehtaalla, jota ei enää ole tai en ainakaan tiedä, että olisi. Mummuni polki, samoin isäni vanhin sisko Anelma, seitsemisen kilometriä aamuin illoin töihin. Mummun vanha lehmäpyörä on minula.. Anelmalla on vain polvet aika huonona, hän on jotain 83-vuotias. Mummu on siis mummupuoli, en koskaan sen kummemmin ajatellut. Hänellä olivat “sivut” eli selkä kipeänä, kävelin lapsena sen päällä ja helpotti.

Katsoin tässä yhtenä iltana Toivo Sukarin haastattelua toisella silmällä. Kamala murre tuo Kokemäen murre. Hän onkin kai lestadiolainen. Juolahtivat mieleen Suviseurat, nehän olivat kotikunnassni tänä vuonna ja Liperi paistatteli lämpöennätyskuntana. Kyllä olikin. Martat polkivat meille 26 asteen helteessä, osa saunoi ja panin pitopöydän pystyyn ihan sen kunniaksi, että ensimmäisen kerran kokoonnuttiin meillä. Kivaa oli ja miehet pakenivat, Matti ikkunasta ja Taisto kätelttyään autotallista juotuaan pari lämmintä olutta. Takaisin tullessa hänellä oli iso pizza, jonka söi yksin terassilla.

Vihkipappimme ja poikamme kastanut kirkkoherra Ilpo Hilke kuoli ehkä työnsä ääreen äskettäin ja oli minua nuorempi, voi hyvänen aika. Lapset vain olivat hautajaisilmoituksessa, entinen vaimo oli kai uskonnnonopettja. Ja vasta kuoli Salokylällä terveydenhitja Riikosen mies. Tuolla koululla ei voinut tanssia, niin paljon lestaodilaisoppilaita. Ihmisiä kuolee ja syntyy joka päivä.

Suviseurojen pääpukari, niin voi sanoa järjestelytoimikunan puheenjohtajasta pappi Jorma Hopasra, ei voinut hakea Liperin kirkkoherraksi, häneltä puuttuu pastoraalitutkinto. Eli hän jatkaa luokanopettajana. Hän saikin lopulra poikamme kiusaamisen loppumaan. Nyt ei Mattia enää kaiketi kiusatakaan, olisin kuullut siitä, Pohjois-Kaejalan ammattiopistossa on nollatoleranssi.

Hakijoiden joukossa on mm. kenttarovasti Harri Holkeri, Harri Holkerin veli. Olen jututtanutkin häntä, hän tsemppasi yhtä nuorta uimaripoikaa, jos en ihan väärin muista.

Mukava käväistä viikonvaihteessa Tuupovaarassa. Ehkä yövymme laavussa, säästä riippuu.

-Anne

Olen ollut oikein Olviretkellä. Olen muuten nähnyt aikoinaan näytelmän Hämeenlinnassa, Paavo Rusko esitti pääosaa ja hyvin näyttelikin. Liekö enää Paavo elossa, toivottavasti. Toinen Paavo on, kaukana, tapasimme 85 Tillikassa, hänellä oli kiire junaan. Huomasimme toisemme – meillä oli ollut täysin viaton suhde kesäteatterissa, kun olin teatteritanssijana ja hänellä oli pieni poika, myöhemmin syntyi vielä tyttö – ja molemmat nousisimme ylös, kävelimme toisiamme kohti, pidimme hetken toisiamme käsistä ja Paavo lähti Rovaniemen junaan. Kylläpäs Rovaniemi kummitteleekin elämässäni. Unohdin torstaina esityksessä puhua kaupungista, ei ollut sanaakaan, mutta tekniikka ei silti pettänyt, Samppa Hirvonen handlasi hienosti oman mokani ja saimme esityksen puserretuksi taas 55 minuutiin. Läpimeno kesti vain 10 minuuttia, hihi.

On hienoa tehdä töitä ammattilaisten kanssa. Johanna Lipponen eli tuottaja oli paikalla toisessa esityksessä ja esitys kuvattiin dvd:lle, uskon, että siitä tuli hyvä. Cecilia Riikonen kuvasi, hän kuulemma olikin jo nähnyt jonkin version eli varmaan viime syksynä.

Valistukseksi oluen ja muiden alkoholijuomien nauttijoille muuten mainitsen, että jos ja kun lopettaa äkillisesti alkoholinkäytön on syytä ottaa B-vitamiinilisää – vaikka Neurobion fortea – sillä hermosto saattaa muuten vaurioitua.

Ylilääkäri evp. Erkki Haavisto oli hämmästynyt siitä, että maksakokeistani gt – se mittaa pitkäaikaista alkoholinkäyttöä – oli muutamassa päivässä tullut 50 prosenttia alas. Polttaa hyvin. Uskon, että terävä viina on vaarallisempaa maksalle. Mahdollisesti ylilääkäri Heljä Mäki-Kokkila haluaa otattaa vielä tuon omituisen alkoholispesifin kokeen, joka kerran jo otettiin. Menen ihotautilääkäri Satu Wastimon määräämiin verikokeisiin joulukuun puolenvälin seutuun ja toivottavasti muistan olla juomatta maitokahvia; tulee oikeanlaatuinen rasvapaketti, viimeksi oli kolesteroli ja verensokeri hiukan koholla, koska olin juonut kahvia.

Värikäs arkemme jatkuu… Seuratkaa lehtiä, saatte lukea kohdakkoin.

Kiitos vielä kerran yleisölle Pakkahuoneella, Lieksassa tavataan 10.12.! Välillä kaksi kertaa tuolisteppiä, tuskin maltan odottaa maanantaita ja Joensuu-päivää ja keskiviikkoa Honkalammen keskuslaitoksella.

-Anne

…Joskus olen ihan kaivannut psykooseja, upea irtiotto tavallisesta elämästä ja mitä kaikkea löytyykään aivojen uumenista…
…Mielisairaala?! Hullujenhuone, hourula, lataamo…

Esitys osoittaa, että sairauden kanssa voi elää. Se on osa arkea ja myös elämän rikkaus ja luovuuden lähde.

Esityksen jälkeen yleisöllä on mahdollisuus keskustella tanssija-koreografi Anne Turtiaisen kanssa.

Esitykset: 17. ja 18.11. klo 19.00.

Esityksen kesto: n. 50 min (ei väliaikaa).

Liput: 13/11 €.

Ikäsuositus: Noin 15-vuotiaasta ylöspäin. Teos ei sovellu lapsille rankan aiheensa vuoksi.

Puffet ennen esitystä ja esityksen jälkeen.

TERVETULOA!

Oikeudet muutoksiin pidätetään.

Keikalta poistuimme säällisesti, minä yksin kävelin kuutamossa herken ja naputtelin asvalrriin. Maakuntalehden toimittaja oli käsittänyt, että nimenomaan `esiintyisimme` ja niinpä yksikin erityisopettaja orrella tauon aikana  kysyi, että missä esitys. Levitin käteni ja sanoin, errä esitys on tässä. Lavatanssin sääntöjä emme muistaneet, joten valssasimme alussa muiden seassa… Esitys eli performanssii jakoi mielipiteitä. Vanhempi Gentlemanni, joka oli Polvijärvellä muistraakseni ollut viikonvaihdekurssilla, sanoi, että “juuri tällaista kaivataan.” Sävelmä poliisi tuli yllättäin ja ryntäsimme nopeasti tekemään tuolisteppiä. Ilta oli melkolailla unohtumaton, pyytämäni kolme sävelmää tulivat…

-Anne